maanantai 16. maaliskuuta 2009

16.3.2009


Kotona ollaan. Matka Balin Lovinasta Hahnin lentokenttähotelliin otti vaivaiset 37 tuntia, sisältäen päivästopin Dubaissa. Dubaista jäi käteen melko vähän johtuen ässän paskataudista, joka alkoi kierreltyämme noin kolme tuntia kylillä. Dubai näytti yhdeltä helvetinmoiselta rakennustyömaalta, tais olla satoja nostureita pystyssä. Joo, jäsen ässältä alkoi paska ja oksennus lentään siinämäärin että päätettiin palata kentälle vessojen viereen. Lento Frankfurtiin meni peloista huolimatta yllättävän hyvin, ja tauti alkoi laantua ennen Saksaan saapumista. Oli muuten ensimmäinen kerta tällä reissulla kun oli mahavaivoja, vatsat taitaa olla terästä=).


Paskataudin voittaneet R ja S

ps.Tämä oli viimeinen teksti tähän blogiin, kuvia ja yksi video lisätty. Tässä sulatellaan tovi tätä reissua, sulateltavaa piisaa=) . Joskus ehkä taas reissun päälle.

torstai 12. maaliskuuta 2009

12.3.2009




Aktiivimatkailijat omalla aikataululla onnistuivat tana-aamuna taas taydellisesti. Veneella kymmenkunta kilsaa lanteen pain ja ainakin viidenkymmenen delfiinin populaatio pisti meille esityksen pystyyn. Merelle kun ajeltiin niin muut veneet tulivat vastaan ja saatiin seurata naytosta meidan "kipparikallen" kanssa rauhassa. On ne kauniita otuksia:).
Pratkalla tuli ajeltua n.500 km ristiinrastiin ja poliisitkin toppasivat kahdesti, Balilaisia "liikennesaantoja" noudattaen, ja paperiasiat kunnossa liikenteessa, niin sakoitta selvittiin, ihme=). Mopon vuokraus kannattaa ehdottomasti taalla, mutta kansainvalinen ajokortti vaaditaan. Onnistuuhan saaren kiertely tietysti autollakin mutta se on viela hitaampaa kuin mopolla, huomennakin ois tiedossa n.4 tunnin korottely autolla vuorten yli lentokentalle, matkaa alle 150 km.
Bali, Gilit ja jotain muuta. Se jotain muuta taitaa jaada paivaseikkailuksi Dubaissa, aika rientaa=).
Bali kylla koittaa kaikinkeinoin pitaa meita otteessaan, niin paljon se meille taas antoi, kai se tekee sen piruuttaan etta jouduttais ensi vuonnakin lentamaan helvetinmoinen siivu palataksemme tanne p...tiisiin.
Pyykit saatiin aamulla pesulasta, yks rouva ne kiikutti rantsuun kun palattiin delfiini pongaukselta, katevaa. Huomenna saadankin sitten pakata silitetyt vaatteet rinkkoihin ja lahtea radalle. Niin 100 000 ottivat kun pesivat ja silittivat meidan kaikki vaatteet, kannattaa kayttaa hyvaksi.
Joo eipa reissusta ole sitten paljon jaljella, yks yo taalla, yks lennetaan ja yo Saksassa, paivastoppi Dubaissa siihen paalle.
Kotio kun paastaan, niin koitetaan paivittaa noita alkupaivien kuvatuksia, olihan meilla rantalomaakin.

Naihin kuviin, naihin tunnelmiin R ja S
ps. Korjataas toi etta tahan kuvaan, kesti meinaan kymmenen minsaa puskee tota eetteriin, yleensa mennyt parissa ja hermot ei kesta enempaa.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

11.3.2009




Suolavesi vaihtui makeaan. Aamulla mopolla liikenteeseen ja suunta kohti lantta. Kymmenkunta kilsaa ajettuamme poikkesimme katsoon yhta vesiputousta, ihan kiva, vaikka suht pieni onkin. No uimaan kumminkin paastiin ja n.5m hyppaan pommilla. Tasta matka jatkui jonkun kilsan lanteen, ja loydettiin uimala joka saa vetensa kuumasta lahteesta, on se hyva etta taalla "kylmassa" saa uida edes lampoisessa vedessa, onhan se kotosuomessakin usein avannossa lampoisempaa kuin ilma=).
Huomiseksi sovittiin delfiinisafari sit kumminkin, matkaan tosin lahdetaan vasta 7.30, aika jolloin melkein kaikki muut palaavat. Jostain syysta ei kiinnosta olla sadan veneen kanssa samaan aikaan liikenteessa. Kellonajasta johtuen voi olla etta delfiinit jaa nakematta, mutta katteltiinhan noita jo Gili Airilla kahdestaan.
Kuvia myohemmin, on piuhat vissiin melkein poikki kun data ei liiku.

Lampoisessa vedessa viihtyvat R ja S

tiistai 10. maaliskuuta 2009

10.3.2009





Eilinen ilta meni juhlistaessa merkkipaivaamme todella viihtyisassa ravintolassa, illallinen sisalsi pippuripihvia, gordonbleuta, olutta, punkkua, vetta ja kaiken kruunasi Baileysit, tasta tulikin kallein ruokalasku talla reissulla, 182 000 eli n.17e, voi taalla nauttia suht huokealla.
Tanaan suuntasimme luoteis-Balille ja siella Pulau Menjangan saarelle kansallispuistoon, kova halu oli paasta kunnon vesille pitkasta aikaa, saatiin mita tilattiin. Taalta loytyy todennakoisesti Balin parhaat sukellusvedet, aivan mahtava vedenalainen jyrkanne jossa upea korallien loisto ja todella runsas kalasto, ehka joskus uudestaan:0D. Matkanteko Balilla on todella hidasta, kun tonnekkaan ei ollut kuin 70km. ja aikaa meni mopolla melkein parituntia, taman totesimme kylla aiemminkin. Esim. Ubudista Lovinaan, oiskohan 100km. ja hyvalla autolla se otti 3 tuntia, tossa ajassahan lentaa Pirkkalasta pitkalle=).
Illalla meidat kutsuttiin eilisen veneen nimenantotilaisuuteen, veneen nimi ei kylla jaanyt mieleen, mutta kolmannen lapsen, nuorimman nimen se sai, valokuvista se selviaa.
Bali on antanut meille taas parastaan, jokaisena iltana olemme ajatelleet etta on tama upea paikka ja maa.


Luostariin liftanneet hemmot kyytiin ja Pulau Menjanganille R ja S

maanantai 9. maaliskuuta 2009

9.3.2009





Puhelin on oiva valine, aamulla satuin katsomaan mika paiva tanaan on ja huomasimme olevan juhlapaiva, meidan h..paiva. Aamulla rantsusta tinkasimme privaveneen snorklaus- ja kalastusreissulle ja aamiaisen jalkeen liikenteeseen. Snorklausvedet Lovinassa ei ole kummoiset mutta kaloja oli kuitenkin paljon. Kalastus oli tanne tyypillista pohjaongintaa, ja ei saatu kuin pari kalaa, arralla m...t pataan ja assa veti yhden ylos. Seliseli, mutta arralla ei ylettynyt siima pohjaan, ja se ehka selittaa saamattomuuden:0).


Vesille lahto oli aika juhlava, kun paatti oli uusi niin se oli siunattava ennen lahtoa. Talla rituaalilla toivotetaan veneelle turvallista matkaa ja tuottoisia vuosia$$$.




P..kele, vieheet pohjaan R ja S
Ps. Venekaveri veti komeen mustekalan harppuunalla.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

8.3.2009











Tanaan piti huilia mutta herattiin taas viiden maissa aamulla, jostain kumman syysta ei oo kertaakaan nukuttu seiskaa pidempaan. No kuudelta aamulla katteleen rannalle paikallisten aamuaskareita ja delfiinisafareille lahtijoita, safarille lahtevia veneita oli aivan alyttomasti, ei kiinnosta lahtea mukaan. Kalamiehia kun ollaan niin paasinpas verkoille, avanto oli muuten kasvanut alyttomasti viime verkkokaynnista=).
Aamupaivan oli pilvista ja lepailyn sijaan suunnistettiin Lovinasta etelaan mopolla, nyt meilla on alla uudenkarhea 125cc jammu, mutta sekaan ei jaksanut kakspaalla kiiveta kaikkia makia. Paastiin kylla tosi ylhaalle, mutta kun jasen assalta meinas happi loppua kiivetessa kavellen arran ajaessa yksin niin oli pakko kaantya takaisin, kakspaalla ei tosiaan jaksanut menna. On taalla hirveita makia, alaskin tultiin madellen kun meinas jarrut loppua. Mutta maisemat oli kylla huikeat, pilvet alapuolella jne.
Parikuvaa tan paivaselta reissulta ja tietysti yks kalastuskuva. Kuvia ehka vasta huomenna kun loydetaan toimiva kone.

Hurjat melkein huipulla R ja S

lauantai 7. maaliskuuta 2009

7.3.2009



Lovinassa tanaan, taidetaan jumia loppulomaks tanne kun loydettiin hyva majakin. Lovinassa nakyy ainakin majoituksien suhteen Balin pommi-iskujen jaljet, kun toi meidankin kahden huoneen sviittikin Lovina beach hotellissa rannalla maksaa vain 300 000, hinta mika alunperin budjetoitiin yon hinnaksi hyvissa paikoissa.
Huomenna huilitaan rannalla ja otetaan taas mopo alle, tavoitteena ois tassa ajella pohjoisrannikko lapikotaisin.

Mustalle hiekalle auringonlaskua katseleen R ja S

perjantai 6. maaliskuuta 2009

6.3.2009














Tyopaiva takana, mopolla ajeltiin parisataa kilsaa ja yllattaen suunnistettiin taas tulivuorille. Oli muuten turvallista lahtee liikenteeseen kun mopokin oli siunattu vuokra-emantamme toimesta. Melkein kahteen kilsaan paastiin, valilla meidan jammu ei jaksanut kuin 10km/h meita kuskata serpentiineja ylospain ja kohdattiinhan me jammun voittanutkin maki etta jotain jai koluamattakin. Ois varmaan kaivattu BMW:n vaantoa=). Tiet oli paaosin hyvakuntoisia mutta mahtui joukkoon noitakin mita kuvassa nakyy. Mopoilu vehrealla Balilla on todella mukavaa touhua, valilla pienia kylia riisiterasseineen ja vuoristo antaa oman mausteensa ajeluun. Saitten puolesta tanaan meni paremmin kuin eilen, ei saatu vetta niskaan kuin vasta kotio palatessa puolen tuntia, ylhaalla keli oli huomattavasti kylmempi kuin taalla Ubudissa.
Huomenna reissu jatkuu aamuysilta kohti Lovinaa, pohjois-Bali olis tarkoitus koluta sielta kasin.
Perseet puutuneena R ja S




torstai 5. maaliskuuta 2009

5.3.2009






Matka Gileilta tanne Ubudiin kesti n.10 tuntia ja eka majapaikka otettiin mita meille tarjottiin bussiasemalla. Nurianissa ilmastoitu iso ja todella siisti huone kustantaa 250 000 vaikka kyseessa on kotimajoitus tyyppinen paikka. Onneksi muuten tartuttiin takyyn, vetta alkoi tulla kaatamalla kun paastiin huoneeseen.
Tanaan vuokrattiin mopo ja silla tehtiin pisto vahan pohjoisemmaksi, Batur tulivuorta katselemaan ja matkalla oli myos upeita riisiterasseja. Mopon vuokraus kavi muuten tosi kivuttomasti tossa meidan majapaikassa,"respassa" tyyppi aamulla kyseli etta mitas meinaatte tehda tanaan ja me siihen etta mopon vuokraus vois tulla kyseeseen. No heebo kyseli moposta vahan tarkemmin mita halutaan, ei kummiskaan sovittu mitaan. Huoneeseen kun paastiin niin kaveri huuteli mopon olevan valmiina, helppoa.
Tassa sitten ekat "photot" kun kerran ihmistenilmoille saavuttiin. Ekat pari on tan paivan moporeissulta ja toi vika on merenkulkua Indonesiassa, laivat on kuulemma ihan turvallisia niin kauan kun pinnalla pysyy, heh.

Oikolukijat R ja S

Ps. kuvia koitellaan paivittaa myos aiemmilta retkilta.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

3.3.2009



Tanaan sitten se tapahtui mita taalta ollaan haettu, kilppari luonnossa. Aamulla kotirannasta snorklaan ja parisataa metria virran mukana laskettuamme bongattiin se, varmaan 20 min. sen elamaa seurattiin tosi lahelta eika vettakaan ollut alla viittakaan metria. Miksi aina mertaedemmaks kalaan kun kotiranassakin niita nayttas olevan. Naky oli meille huipennus Gili Trawangilla viettamallemme ajalle. Kilppari oli muuten valtavan kokoinen, veikkaisin etta taysikasvuinen mutta ei kumminkaan meita syonyt=).
Huomenna matka jatkuu, suuntana Bali ja siella kulttuurin kehto Ubud, eli reissupaiva edessa bussilla ja laivalla.
Jos saa sallii niin jaahyvaiset Trawangille jatetaan nuotiolla jo meille perinteeksi kayneella autiolla rannalla sun settia ihaillen.
Saarella on muuten tosi paljon suomalaisia reppureita, osa tosi pitkilla monen kuukauden lomilla, miks meilla on niin "lyhyet" lomat?

K&K:lle kotosuomeen onnittelut R ja S

maanantai 2. maaliskuuta 2009

2.3.2009




Tamapaiva pyhitettiin jasen assan ekan talvilomapaivan viettamiseen lunkisti. Rantsussa arskaa ottaen ja rannalta snorklaillen, siita hyva paikka etta korallit ja kalat on rannalta saavutettavissa, ei tartte aina venetta ottaa.
Hintataso ruokailun suhteen on yllattavan edullinen kun ottaa huomioon kuinka pienella saarella ollaan. Esim. eilinen illallinen Rudu's baarissa sisaltaen ison ja pienen kaljan, kaksi loistavaa ateriaa ja jalkkariksi kaksi Arak lemonia teki 110 000=n.7e. Ruoka oli todella hyvaa, kuka tannepain tulee niin kannattaa poiketa syomassa, suositellaan.

Ruotosuorana R ja S

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

1.3.2009

Snorklailua kilpaa. Tanaan vuorossa oli kaupallinen retki kolmelle spotille, osanottajina kolme Suomalaista myos meidan lisaksi ja parikymmenta "ulkomaalaista".
Kova merenkaynti sotki vahan suunnitelmia ja ilmeisesti parhaille paikoille ei paasty, mutta jotain kumminkin. Toinen paikoista oli parhain mutta meidan tumma opas ui kuin kala vetaen porukkaa perassaan, hmn, taallahan ei pitanyt olla mihinkaan kiire kellaan. Kilpparit jai sitten edelleen nakematta, oisko siina syy palata tanne joskus, no ehka niita on muitakin.
Tanaan oli ensimmainen pilvinen paiva ja lampotila pysytteli koko paivan 27 tuntumassa, valilla tuntui jopa viilealta, kylmaa kyytia.
Huomiseksi on luvassa rantapaiva ellei saidenhaltija toisin maaraa, taytyyhan sita valilla huiliakin kun on pari paivaa urheiltu=).
Kampille kun tanaan tultiin, niin oli avain hukkunut respasta, ystavallinen siistija oli jattanyt sen killuun meidan oveen valmiiksi, helppoa. Kamppa kumminkin siivottu hyvin, eika kukaan ollut eksynyt putsaamaan loppuja, passit ja rahat on kylla safetyssa etta ei siina paljon ois mennytkaan, tarkkuutta vahan toivois kun taa mokkikin maksaa maltaita;).

Passit ja rahat tallessa R ja S

lauantai 28. helmikuuta 2009

28.2.2009



Urheilupaiva, Ranskan eikun Trawangin ympariajo ja siksakkia "sisamaassa" suoritettiin aamutuimaan. Fillari kun ei kuluta petroolia niin kauppaavat kuskille sita, nimittain magic mushroomia, herkkusienta joka kuulemma vie vaikka kuuhun ja takaisin, paikallinen "laillinen nautintoaine", poljettiin kuitenkin kahvin ja oluen voimalla.
Viime yona taas testattiin vesikattoa, vetta tuli todella rankasti ukkosen saestamana. Osaavat ne katon ainakin tehda kun meidankin olkikatto piti veden ulkopuolella. Suomalaista hyvaa rakennustapaa noudattaen tehty katto ois ehka paastanyt tipan sisapuolelle, veikkaisin.
Aanieristyksessa nama mokit ehka vahan haviaa Suomalaisille laatutaloille, siihen taalla ei ole panostettu.
Huomiseksi puukattiin snorklaus reissu ja luvassa ois niita kilpikonnia, Menolla kun niihin ei tormatty, toivotaan ainaskin.
Kotimaan uutisista osui silmaan oluen myynnin jyrkka lasku, voiko olla mahdollista etta jasen arran kahden viikon poissaolo nakyy noin selvasti? Enpa ois uskonut=). No lomahan jo lahenee puoltavalia etta eikohan panimoteollissuus taman kesta. Taalla muuten ei oluen juonnilla rikastu "niinkuin" Suomessa, olut on suhtkallista, 25 000/0,66 pullo.

Ilman magic mushroomia pyoralla kohti auringonlaskua R ja S

perjantai 27. helmikuuta 2009

27.2.2009



Gili Trawangille tanaan saavuttiin ja hevoskyydilla majaa etsimaan, puolentusinaa katottiin ja ensimmaiseen paadyttiin. Nautiskellaan vahan "yli" budjetin maksavassa merenrantabungalovissa Good Heartissa, no tassa on kaikki mukavuudet, ilmastointi, jaakaappi, safety box ja makeavesi tulee suihkusta, on muuten fressi olo kun ekaa kertaa viikkoon sai itsensa puhtaaksi eika rusketus edes lahtenyt vaikka vahan pelattiin, heh. Hintaa tuli 350 000/yo eli n.24e.
Huomenna fillarit vuokralle ja kiertamaan saarta, nayttaa olevan suosittu menopeli taalla. Viikko kun ollaan oltu nailla saarilla ilman moottoriajoneuvojen paristysta on ollut tosi upeaa, eika kaivata vielakaan mopojen viuhahtelua molemminpuolin ohitse.
Ensivaikutelma Trawangiin on hyva ja taalla taitaa vierahtaa jokunen tovi, on muuten aikas mukavaa kun ei tartte paljon etukateen suunnitella koska lahtee, sitten mennaan kun silta tuntuu. Taa on meidan juttu.


Puhtaana nukkumaan R ja S

torstai 26. helmikuuta 2009

26.2.2009





Gili Menolla vakimaara vain vahenee, eilen kun tultiin niin "sataman" ymparisto taynna porkkaa, nyt saaren 300 asukkia ja parikymmenta turistia, eli hiljaiseks meni Meno.
Meidankin piti olla taalla ainakin 3 yota mutta suunnitelmat muuttu, huomenna Gili Trawangille eli taas pari kilsaa lanteen. Trawangilla pitas taas olla elamaakin, on sia ainakin 1500 paikallista ja jos veikata pitaa niin ylivoimaisesti eniten myos matkailijoita, palveluita ainakin loytyy pilvinpimein. Lonely Planetia viela vahan selaillaan ja mietitaan mihinka punkattais siela.
Tanaan aika kului yllattan snorklailessa ja arskaa ottaessa, saatiin sentaan sen verran itsesta irti etta kaytiin katsastaan Menon aasialainen lintupuutarha, ihan vaikuttava oli mutta erikoisessa paikassa pitavat sita kun taalla tosiaan on vain 300 asukasta ja turistisenonki kestaa vain kuukauden, elokuun. Liput oli sikakalliit, 75 000 nuppi.
Meno saarena oli meille ehka vahan liiankin hiljainen, tarjoaa se kuitenkin upeat rannat ja mukavat maisemat pinnan alla=kaymisen arvoinen paikka mutta ehka yksikin yo taalla riittaa.


Auringonlaskua katselemaan R ja S

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

25.2.2009



Terkkuja Gili Menolta, nimestaan huolimatta tosi rauhallinen paikka. Aamulla tanne veneella n.30 min. prutuuteltiin ja alkoi armoton majapaikan etsinta, ensin kavellen satamasta etelaan ja sitten hevoskyydilla luoteis Menon paikat katsastaan. Parin tunnin kiertelyn jalkeen olimme yllattaen taas satamassa jonka kupeesta otimme "paritalon puolikkaan". Paivaunet ja pikku uintireissu teki teraa ja lahdettiin kaveleen satamasta pohjoiseen, matkalla nahtiin Casablanca hotel, kaytiin katsomassa bungalowia ja tinkimassa hintaa. 200 000 jai maksaan ja huomenna ollaan ilmastoidussa mokissa.
Hyvan majapaikan etsinta oli yllattavan kovan tyon takana, johtuu ehka taman paivaisista juhlista ja tietysti saaren kokokin ehka vaikuttaa asiaan. Kampat missa hintalaatusuhde kohdallaan oli taynna ja muut tyhjillaan.

Ilmat taalla paivasta toiseen samanlaisia, aamupaivan porottaa kuumasti ja kolmen maissa tulee kuuro, nyt tosin sataa aivan sairaasti. Lampotila vaihtelee paivan 32 yon 26:een, sopivaa.

Meno vaikenee R ja S

tiistai 24. helmikuuta 2009

24.2.2009





Tanaan aika kului saaren sisaosiin tutustumalla. Kaveltiin katselemassa paikallisten asumuksia ja matkalla tormattiin moskeijaan, joka aamuviidelta rukouskutsuillaan meidat herattaa uuteen paivaan. Moskeija sijaitsee meidan majaan nahden vastakkaisella puolella saarta mutta hyvin tuntuu kutsut toimivan. Siina vissiin ainoa hairiotekija meidan youniin.
Miksi kannattaa tulla Gili Airille:
-Todella rauhallinen loman aloituspaikka upeine maisemineen ja vesineen.
-Ystavalliset ihmiset
-Kauppiaat kadoksissa
-Majoituksia joka lahtoon, jos ei kauhean tiukalla budjetilla lahde, niin paasee vaikka tohon meidan mokkiin, se kustantaa 10e/pva aamiaisineen ja on todella siisti ja upealla paikalla.
Gili Air on meidan matkailuhistorian tahanastisista coolein mesta, paradise.
Hauska yksityiskohta meidan bungalowimestassa on Japanilainen n.50v kaveri joka iltaisin vetelee paikallisten kans pilvee tai jotain muuta vastaavaa ravintolan lavetilla, on muuten viidetta kertaa samassa mokissa ja nytkin kuukauden, ilmeisesti viihtyy=).

Huomenna matka jatkuu, Gili Meno maaranpaana. Liput ostettiin snorklaajien paatista kun lupasivat heittaa meidat suoraan Menolle, hinta 50 000/naama, halvemmallakin ois paassy mutta kun torsaan on alettu niin antaa menna sitten=).
Gili Menolla suojellaan ja kasvatetaan kilpikonnia ja huomenna on juhlapaiva kun niita lasketaan mereen vapaaksi, ilmeisesti meidan vierailun kunniaksi=D.
Odotettavissa on naiden juhlien lisaksi snorklailua kilppareiden seassa, ei oo muuten koskaan aikaisemmin nahty niita luonnossa ja tietysti saari patikoidaan lapikotaisin. Ehka vahan arskaakin otetaan ja pari Bintangia janoon.
Paivabudjetti talla hetkella on noin 40e/pva meilta kahdelta majoituksineen, ollaan ehka vahan liian vaativaisia, mutta ei sentaan viela konkurssissa=D.
Jasen Assakin alkaa oleen voimissaan, niistanyt vain kerran tanaan, iso menoerakin meni siina kun ei tartte nenaliinoja ostaa, heh.

Parikilsaa lanteen pain R ja S